ÄSSÄT-LUKKO 29.2.2020

Meitä Lukkofaneja lähti mahtavat yli 50 henkilöä Poriin kannustamaan Lukon voittoon. Ja komea 1-7 voitto sieltä saatiinkin. Lisäiloa osalle porukasta tuotti veikkauspottikin, sillä voitto jakautui monelle eri henkilölle. Aina yhtä hienoa voittaa Satakunnan Derby.

Kiitos kaikille reissulle osallistuneille ja voittoisaa kevään jatkoa!

KOUVOLAN HOTELLIMATKA 15.-16.2.2020

Sateisena lauantaiaamuna lähdimme ajamaan kohti Kouvolaa. Meitä oli matkassa mukana yli neljäkymmentä fania. Menomatka sujui rattoisasti jutellessa ja tietokilpailukysymyksiin vastaillessa.Perinteisesti bussissa arvottiin myös pelipaidan voittaja. Paidan vei tällä kertaa matkanjärjestäjämme Pekka.

Saavuimme odotetusti Kouvolaan niin aikaisin, että ehdimme kirjautua sisään hotelliin ja saimme huilata pienen hetken ennen hallille lähtöä. Hotellilta nappasimme kyytiin myös Lappeenrannan Lukkofanit. Itse pelissä oli havaittavissa pientä alkukankeutta ja lopulta KooKoo vei kaikki kolme pistettä (ottelu päättyi 3-2).

Harmitus oli läsnä bussissa, kun palasimme jäähallilta hotellille. No aina ei voi voittaa tai saada pisteitä.. Illalla melkein koko faniporukka lähti Amarilloon syömään. Osa porukasta heti pelin jälkeen ja osa vasta iltasaunan jälkeen. Ravintolassa esiintyi sattumalta myös livebändi. Amarillosta osan matka jatkui vielä baareihin ja yökerhoihin ja osa lähti suoraan hotellille nukkumaan.

Aamulla aamiaisen jälkeen klo 11.00 alkoi kotimatka. Matkalla todettiin, että veikkauspotti jäi tällä kertaa Faneille, vaikka veikkauksia olikin paljon. Totesimme etupenkissä, että koko matka sujui jälleen kerran hienosti. 

Kiitos kaikille reissaajille!

TURUN REISSU 31.1.2020

“Ja aina helppo TPS” Tämä iloinen lausahdus kuului erään fanin suusta, kun perjantai-illan TPS-Lukko ottelu päättyi komein 0-3 lukemin. Tällä kaudella tosiaan Lukko on ottanut voiton jokaisesta Tepsiä vastaan pelatusta ottelusta. Bussimatkalla keskusteltiin vielä viime viikkoisesta Tallinnan reissusta, jossa osa porukasta oli ollut. Bussissa oltiin myös tyytyväisiä siihen, että reissulla oli taas hienosti porukkaa mukana.

Kiitos siis kaikille!

TURUN  REISSU 4.1.2020

Hyvää alkanutta uutta vuotta kaikille! Vuosikymmenen ensimmäinen fanimatka tehtiin Turkuun TPS:n vieraaksi noin 30 Lukkofanin voimin. Peli oli alusta saakka Lukon hallussa. Viimeisessä erässä tuli eniten maaleja ja lopulta ottelu päättyi 0-5. Veikkauspotti jakautui moneen osaan Sebastian Revon maalin ansiosta. Kotimatka taittui voittoisissa tunnelmissa.

Kiitokset mukavasta matkasta!

PORIN REISSU 28.12.2019

Lähes täysi fanibussi lähti kannustamaan joukkuetta Isomäelle. Ottelu kääntyi valitettavasti Ässien hyväksi 2-1. Peliveikkauksiakin tehtiin ja voittajilla oli totta kai leveämpi hymy lopputuloksesta huolimatta. Porilaisille häviäminen tuntuu aina pahalta, mutta bussissa säilyi silti hyvä meininki takaisin Raumalle asti.

Kiitos mukana olleille!

KUOPION HOTELLIMATKA 12.-13.10.2019

35 Lukkofanin herätyskellot soittivat lähes kukonlaulun aikaan lokakuisena lauantaina, kun matka kohti Kuopiota alkoi 7.30 Savilanpuistosta. Matka suoritettiin yhden kahvitauon taktiikalla, koska tiesimme saavamme Mustan verkoston järjestämän ruuan ennen pelin alkua. Autossa jaettiin myös ottelu- sekä makkaraliput, jotka meille oli iloksemme lähetetty. Olimme perillä Kuopiossa jo klo 13 jälkeen, joten ehdimme käydä hotellilla ennen hallille siirtymistä. Muutamaa lukuunottamatta kaikki saivat hotellihuoneet jo sovittua aikaisemmin ja huoneen saaneet kerkesivät viedä tavaransa omiin huoneisiin.

Niiralan montussa meitä odotti suuri joukko Mustan verkoston jäseniä. Aluksi molempien kannattajaryhmien joukkueet ottivat mittaa toisistaan erilaisissa kisoissa. Lajeina oli muun muassa huojuvan tornin rakentaminen, pallon kanto lusikassa ja jääkiekkoilijoiden nimeäminen annettujen alkukirjainten perusteella. Tällä kertaa me Lukkofanit veimme voiton. Kiitos Mustalle verkostolle hienoista palkinnoista sekä hyvästä seurasta ja ruuasta. Kilpailujen jälkeen nautimme seisovan pöydän antimista ja molempien joukkueiden valmennusjohdon edustajien haastatteluista. 

Ottelun alkaessa osalla faneista oli jo havaittavissa pientä väsymystä lyhyiden yöunien takia. Ottelu päättyi valitettavasti Lukon 4-2 tappioon. Suurin huolenaihe oli pelin päätyttyä taphtunut epäonninen kompurointi. Tapaturmasta selvittiin onneksi säikähdyksellä ja lentoluvalla. Osalla porukasta ilta jatkui baarissa, osalla ravintolassa ja jotkut jäivät suoraan hotellille huilaamaan.

Olimme porukalla sopineet kotimatkan alkavan aamiaisen jälkeen klo 11.00. Autossa jo keskusteltiin ja heitettiin huulta jäähallilla tapahtuneesta kompuroinnista. Kotimatka sujui muutenkin mukavasti ja matka taitettiin jälleen vain yhdellä suuremmalla pysähdyksellä. Veikkauspotti jäi tällä kertaa Lukkofaneille. Loppumatkasta oli jo havaittavissa väsynyttä naurua ja pientä kutittelua

Kiitos kaikille hienosta reissusta. Hyvällä porukalla on aina kiva matkustaa!

TPS-LUKKO 4.10.2019

Noin kaksikymmentä Lukkofania lähtivät viettämään lokakuista perjantai-iltaa Turun jäähallille. Alkukankeuden jälkeen Lukko käänsi ottelun komeaksi 3-1 voitoksi. Jäähallissa olleelta vapaalta istumapaikalta löytynyt tuotereppu herätti hilpeyttä koko faniporukassa. Repun löytänyt kaksikko teki tasajaon “voittopotista” Toinen sai hammasharjan ja toinen -tahnan. Molemmille riitti onneksi suklaata. Totesimme ettei reissu ihan turha ollut komean voiton ja tuoterepun ansiosta. Itse repulle saattaa löytyä myöhemmässä fanitilaisuudessa käyttöä..

Kotimatkalla suunniteltiin jo tulevan viikon hotellimatkaa Kuopioon. Etupenkissä keskusteltiin muistakin kauden aikana järjestettävistä reissuista ja pohdittiin miten työvuorot sopivat fanimatkojen päiviin. Saavuttuamme Raumalle osa porukasta jatkoi matkaansa Tifosiin ja loput suuntasivat kotiin.

Kiitos kaikille mukana olleille!

ÄSSÄT-LUKKO 13.9.2019

Kauden avaukseen lähdettiin odottavaisin mielin -uusi kausi, uudet kujeet-! Fanibussi oli täynnä muutamaa paikkaa lukuun ottamatta. Mitään selittelemättä, ottelu päättyi Lukon 2-1 tappioon. Eli parantamisen varaa siis jäi tulevia pelejä silmällä pitäen. Yksi onnekas lunasti koko veikkauspotin itselleen. Kotimatka sujui lupsakkaasti häviöstä huolimatta. Kiitokset mukana olleille, bussi starttaa seuraavan kerran 4.10. suuntana Turku.

TAPPARA-LUKKO 22.3.2019

Se olis kevään ensimmäinen Playoffs matka reissattu. Nauroimme bussissa, että vaihtelun vuoksi lähdetään katsomaan pudotuspelejä Tampereelle. Lähes täydessä autossa oli havaittavissa pudotuspelihuumaa. Ottelu päättyi valitettavasti Lukon 3-2 tappioon. Tästä huolimatta pauhua ja naurua riitti vielä kotimatkaksikin. Yksi onnellinen peliveikkaaja korjasi koko veikkauspotin. Iltapalaa pysähdyimme syömään Härkäpakariin ja ennen puolta yötä saavuimmekin takaisin Raumalle.

Seuraavalle vieraspelirissulle (ma 25.3.) otetaan jo vastaan ilmoittautumisia.

ÄSSÄT-LUKKO 2.3.2019

Lauantaina 2.3. lähdettiin taas Luvial päi kannustamaan Lukkoa. Jälleen kerran lähes täysi bussi lähti Savilasta hakemaan kolmea pistettä Isomäestä. Loput innokkaat kannattajat hyppäsivät kyytiin Eorjoen pysäkiltä. Usko Lukon voittoon oli kaikilla reissulle lähtijöillä vahva, koska patapaidat ovat jo jonkun aikaa olleet selkeä sarjajumbo. Lukon peli ei sujunutkaan kuin tanssi, vaan ottelu päättyi erittäin karvaaseen 5-4 tappioon voittolaukauskisassa. Kotimatkalle lähdettäessä viiden fanin suupielet kääntyivät kuitenkin ylös oikein veikatun ensimmäisen maalintekijän johdosta. Seuraavan kerran fanibussi starttaa torstaina 14.3. kohti runkosarjan viimeistä ottelua Ilves-Lukko.

KOUVOLAN HOTELLIMATKA 5.-6.1.2019

Fanibussi lähti likkeelle Savilasta jo 9.30 aamulla. Kyllä kelpasi lähteä reissuun matkan ollessa loppuunmyyty. Suuri joukkomme pysähtyi tauolle jo ensimmäistä kertaa Autokeitaalla ja siitä jatkettiinkin sitten suoraan Lahteen majoittumaan. Menomatkalla saimme osallistua kahteen erilaiseen tietovisaan. Toisessa tunnistettiin lauluja ja toisessa oli muita kysymyksiä ja visan lopussa piti ratkoa sana-arvoituksia. Voittajat palkittiin avaimenperillä ja pähkinöillä. Matkan aikana arvottiin myös pelipaita ja kaksi Kontion kahvilan lahjakorttia. Onnittelut voittajille!

Hotellilla ehdimme huilata hetken ennen kuin bussi jatkoi matkaa Kouvollaan. Tällä matkalla suoritimme peliveikkauksen ja ottelun lopputulos olikin mahtava 6-1 voitto Lukolle.

Pelin jälkeen lähdimme heti kohti Lahtea ja hotellia. Voiton riemu valtasi bussin. Hotellille saavuttuamme jokainen jatkoi iltaansa kuten tykkäsi.

Aamupäivällä maittavan aamiaisen jälkeen klo 11.30 lähdimme kotimatkalle. Ennen bussiin nousua kokoonnuimme vielä koko porukalla auton eteen ja otimme yhteiskuvan muistoksi hienosta reissusta.

PORIN REISSU 28.12.2018

Me fanit lähdimme Poriin vuoden viimeiselle fanireissulle. Matka oli loppuunmyyty ja näin ollen bussikin oli täynnä. Itse peli voitettiin komeasti 0-1. Veikkauspottikin jakautui tällä kertaa jopa kuuteen osaan, eli hyviä peliveikkaajia oli monia.

Kiitoksia kaikille!

TURUN REISSU 30.11.2018

Pe 30.11. lähdimme Turkuun Gatorade Centeriin kannustamaan Lukkoa. Paikan päälle saavuimme juuri sopivasti ennen ottelun alkua. Pystyimme seuraamaan jäähyilyä tarkasti, sillä meillä oli istumapaikat ihan jäähypenkkien vieressä. Vaikka pelitilanne oli jo toisen erän alkaessa aika heikonnäköistä, jaksoimme kannustaa joukkuetta loppuun asti. Saimme huutaa ja kannustaa iloisten nuorten fanien säestyksellä. Lopulta ottelu päättyi harmilliseen 6-2 tappioon.

Karvaasta tappiosta huolimatta juttua ja naurua riitti koko kotimatkan ajaksi. Keskustelimme muun muassa lauantaina 8.12. järjestettävistä leikkimielisistä olympialaisista KalPa-faneja vastaan. Matkan aikana markkinoitiin myös tammikuun alun hotellimatkaa, johon matkanjärjestäjämme oli jo saanut kivasti ilmottautumisia ja sai niitä myös bussimatkan aikana lisää (hotellimatkalle voi ilmoittautua aina 20.12. asti). Kukaan ei tällä kertaa veikannut oikein ensimmäisen maalin tekijää eikä ottelun lopputulosta, joten veikkauspotti jäi Lukkofanit Ry:lle.

Tappio saatiin nopeasti nollattua ja katseet käännettiin jo kotimatkalla kohti lauantain kotimatsia Lukko-TPS (josta kairattiinkin hieno voitto!) Kiitos kaikille reissussa mukana olleille ja rauhaisaa joulunodotusta!

PORIN REISSU 13.10.2018

Lähdimme lauantai-illan ratoksi faniporukalla katsomaan paikalliskamppailua Poriin. Kovasta kannustuksesta huolimatta Lukko hävisi ottelun (5-4). Katsomossa olisi yksi jos toinenkin tarvinnut nitroja, sillä illan kamppailu oli erityisen jännittävä. Voittaja ratkesikin vasta voittolaukauskisassa.

Kotimatka sujui mukavasti vaikkakin hiljaisissa merkeissä tapion takia.

HOTELLIMATKA VAASAAN JA OULUUN 28.-29.9.2018

Innostunut faniporukka lähti perjantaipäivänä hyvissä ajoin kohti Vaasaa. Kristiinankaupungin pysähdyksen jälkeen ajoimme suorinta tietä hotellillemme Scandic Waskiaan. Hotellilla purimme tavarat, ihastelimme tilavia huoneita ja valmistauduimme illan peliin, jonne lähdimme yhdessä bussilla. Kaikkien kommellusten jälkeen jopa Eurajoen tytöt ehtivät ajoissa bussiin

Kuparisaaren jäähallissa oli mahtava tunnelma ja ottelu tarjosi alusta loppuun jännitystä ja hienoja maaleja. Lukko voitti ottelun jatkoajalla 4-5. Pelin jälkeen hotellilla osa porukasta meni saunaan ja osa syömään. Loppuilta kului joidenkin osalta hotellissa ja loput lähtivät keskustaan.

Maittavan hotelliaamiaisen jälkeen lähdimme ajamaan jo puoli kymmeneltä Ouluun. Matkalla Raija ja Terja pitivät vuorollaan tietokilpailun muulle porukalle ja ehdimme myös arpoa pelipaidan, jonka tällä kertaa onnistui voittamaan itselleen Kai Panelius.

Ouluun saavuttuamme kävimme koko porukalla syömässä Amarillossa, josta jatkoimme matkaamme Raksilaan. Lapsia ja vähän isompiakin viihdytti hallilla Eetu-pelle. Itse peli päättyi karvaaseen 6-2 tappioon.

Pelin jälkeen lähdimme ajamaan suoraan kohti Raumaa. Matkalla toki kävimme vielä viemässä Vaasan hotellille Lappeenrantalaiset Lukkofanit. Kotimatkalla oli havaittavissa jo pientä ja vähän suurempaakin väsymystä ja jaksoimme nauraa reissun aikana keksitylle kivi, sakset, kanerva -sanonnalle.

Iso kiitos kaikille reissussa mukana olleille!

PORIN REISSU 13.1.2018

Meitä Lukkofaneja oli mukana lähes viisikymmentä, kun lähdimme kannustamaan rakasta joukkuettamme Poriin. Tällä kertaa arvoimme Lukko-pipon ja -huivin reissulle osallistuneiden kesken. Koko menomatka oikeastaan kuluikin arvontoja ja peliveikkausta suoritettaessa.

Lukko voitti ottelun komein 4-1 lukemin, kyllä meidän fanien kelpasi. Ja niin loppuunmyyty Isomäki Areena tyhjeni patafaneista kolmannen erän loppupuolella, kun porilaisten tappio oli selvä. Illan kruunuksi koko Lukon joukkue saapui kiittämään meitä raumalaiskannattajia vielä uudemman kerran ottelun jälkeen.

Kotimatkalle päästiin siis lähtemään hymyssä suin ja veikkauspottikin jaettiin kahdeksan onnellisen voittajan kesken. Kiitokset kaikille reissussa mukana olleille!

HÄMEENLINNAN REISSU 6.1.2018

Loppiaisen kunniaksi lähdimme fanireissuun suuntanamme Hämeenlinna. Bussissa istui 29 innokasta fania, kaikilla tietysti haaveissa vierasvoitto. Lyhyen pysähdyksen aikana Autokeitaalla toiset ostelivat arpoja ja toiset kuolasivat kaupasta sacherkakkua. Ennen Hämeenlinnaan saapumista arvoimme kaikkien matkalla mukana olleiden kesken Tiivolan pelipaidan.

Kannustuksesta huolimatta ottelu päättyi 1-0 tappioon ja kotimatkalle lähdettiin ilman pisteitä. Veikkauspottikin jäi Lukkofaneille. Pysähdyimme jälleen kerran ruokatauolla Autokeitaalla. Bussissa riitti koko matkan naurua ja pauhua ja kaikki pääsivät turvallisesti kotiin.

13.1. lähdemme fanireissulle Poriin, tervetuloa mukaan!

TAMPEREEN REISSU 2.12.2017

Lukkofanien 25-vuotisjuhlamatkalle lähdettiin lauantaina puolilta päivin. Mukana oli taas viitisenkymmentä fania. Tampereelle siirryttiin ilman pysähdyksiä lukuunottamatta lyhyttä tupakkataukoa. Menomatkalla tehtiin tietysti taas peliveikkausta ja ekstrana juhlareissun kunniaksi arvottiin pelipaita.

Tampereella vietettiin sopivasti Suomi 100 -ottelua, joka alkoi poikkeuksellisesti jo klo. 15.00. Raumallla vastaavaa juhlaottelua vietettiin perjantaina 1.12. Kuuluttaja toivotti juhlavuottaan viettävät Fanit tervetulleeksi Manseen. Valitettavasti ottelu päättyi Lukon tappioon.

Peliveikkauspotti jaettiin neljän ihmisen kesken. Kotimatkalla pysähdyimme syömään Härkäpakariin. Ystävällinen kuski ilmoitti voivansa heittää halukkaat Fanit jäähallille, jossa vietettiin Superpikkujouluja. Loput jäivät pois kyydistä Savilanpuistossa.

Seuraava Fanireissu järjestetään 6.1.2018. Toivottavasti lähdemme silloin Hämeenlinnaan yhtä suurella porukalla.

PORIN REISSU 25.11.2017

Megamatkalle Poriin lähti suuri joukko raumalaisia jääkiekon ystäviä. Meitä Lukkofaneja oli viisikymmentä ja Eurajoelta kyytiin nousi ennätysmäärä porukkaa. Matka sujui mukavasti molempiin suuntiin, mutta itse ottelusta tuli karvas 4-2 tappio. Ala on kova, eikä aina voi voittaa.

Oli ilo matkustaa isolla porukalla, kiitoksia kaikille!

HOTELLIREISSU MIKKELIIN JA LAPPEENRANTAAN 13.-14.10.2017

Kauan odotetulle kahden pelin hotellireissulle lähdettiin perjantaina klo 10.00 Rauman linja-autoasemalta. Innokkaita matkaajia oli yhteensä 25. Leppoisan lupsakka meininki vallitsi bussissa alusta alkaen. Etupenkissä luettiin kuukirjaa ja pohdittiin, milloin leikataan kynnet, kitketään kasvimaa jne. Matkalla Itä-Suomeen pysähdyimme Matkakeitaalle syömään. Pihalla näimme räppäri-Asteen ja tottakai otimme yhteiskuvan hänen kanssaan. Näillä eväillä päästiin perille Mikkeliin.

Pienoisesta odottelusta huolimatta saimme kaikki hotellihuoneemme ja pääsimme valmistautumaan illan peliin. Joukkue kairasi komean voiton Kalevankankaan hallista. Me fanit teimme kaikkemme, jotta kannustuksen avulla saataisiin joukkueelle “kuudes kenttäpelaaja”. Yleistä hilpeyttä fanien keskuudessa aiheutti Päihteetön pupu, joka kierteli ympäri hallia. Kalja kädessä ei tietenkään pupun kanssa kuvaan päässyt.

Kun saavuimme takaisin hotellille, halukkaat pääsivät uimaan hotellin uima-altaalle. Ryhmähenkeä oli havaittavissa… Ensin pelailimme porukalla pallopeliä, jonka jälkeen autoimme jotakin toista ryhmää etsimään altaaseen pudonnutta kihlasormusta. Sormuksen omistaja sai jatkaa reissuaan hyvillä mielin, sillä sormus löytyi lopulta kun kaikki nousivat altaasta ja vesi lakkasi väreilemästä. Uintien jälkeen suuntasimme etsimään ruokapaikkaa muutamassa eri porukassa. Vatsat täynnä ruokaa oli hyvä jatkaa iltaa syksyiseen Mikkelin yöhön.

Lauantai aamuna innokkaimmat kävivät vielä uimassa. Aamupalan jälkeen puolilta päivin lähdimme ajamaan kohti Lappeenrantaa. Lappeenrantaan päästyämme ruokailimme koko porukalla Rossossa ja haistelimme pelipäivän tunnelmaa. Peli päättyi niukkaan tappioon, mutta tunnelma oli kuitenkin kohdillaan. Entinen lukkolainen Eetu Koski hymyili iloisesti vanhan seuransa faneille jakaessaan nimmareita hallin käytävällä.

Heti ottelun päätyttyä alkoi kotimatka. Takapenkillä heitettiin piänt näpy näpyy ja naurua riitti koko matkaksi. Mukavassa seurassa on kiva matkustaa vaikka näin yöllä.

Kiitos kaikille mukana olleille!

TURUN REISSU 30.9.2017

Lauantai päivästä huolimatta illan ottelu alkoi vasta 18.30, joten fanibussimme starttasi Savilasta 16.30. Matka Turkuun sujui mukavasti kuulumisia vaihdellessa. Itse ottelu ei ollut mitään maali-ilottelua, mutta 1-2 voitto voittolaukauksissa lämmitti jokaisen mieltä siitäkin huolimatta, että jatkoaika ja voittolaukaukset aiheuttivat sydämentykytyksiä yhdelle jos toiselle. Kotimatkalla hehkutettiin ja fiilisteltiin pikkuhiljaa lähestyvää kahden pelin hotellimatkaa Itä-Suomeen.

Näin taittui kauden 2017-2018 ensimmäinen reissu. Kiitos mukana olleille.

TAMPEREEN REISSU 11.3.2017

Vaikka haaveet playoffs-paikasta oli jo haudattu, fanibussimme starttasi viimeistä kertaa tällä kaudella Tampereelle Ilves-Lukko-peliin. Menomatkalla yleinen puheenaihe oli 80-vuotisjuhlakauden heikko menestys. Kai Suikkasen sanoin: ”Mut ite peliin jos mennään” tappio tuli, mutta ei kuitenkaan ihan rökäletappio. Faniporukan naisväkeä ilahdutti ruusut, joita jaettiin heti ensimmäisenä halliin tultaessa.

Paluumatkan alkaessa koko porukasta pystyi aistimaan pettymyksen ja jopa pienen haikeuden, sillä kauden viimeinen fanimatka oli Härkäpakaria vaille koettu. Onneksi bussissa innostuttiin kertomaan vitsejä, joiden ansiosta pystyttiin unohtamaan tappio… ainakin hetkeksi… Härkäpakarista saatiin lohturuokaa ja ennen kaikkea suklaata. Loppumatka sujui mukavasti ilman kommelluksia.

Kiitos kaikille tällä kaudella fanimatkoilla mukana olleille ja tervetuloa mukaan myös ensikaudella kaikki uudet ja nykyiset fanit!

HELSINGIN REISSU 4.2.2017

Puolilta päivin starttasi fanien bussi kohti Stadia. Reittivalinta oli tällä kertaa vähän erilainen (Hinnerjoen ja Yläneen kautta). Niillä kulmilla moni oli viimeksi ajellut vuonna sirppi ja vasara. Nordikselle saavuimme puoli tuntia ennen pelin alkua. Onneksi meillä oli hyvin aikaa etsiä istumapaikkojamme, jotka löytyivät  hallin ylälehtereiltä.

Pelin alku ei näyttänyt kovin lupaavalta, sillä HIFK karkasi 2-0 johtoon. Meidän iloksemme Lukko aloitti taistelun toisessa erässä ja peli päättyi lopulta komeasti 2-4. Voittoisissa tunnelmissa lähdimme kotimatkalle. Pelin lopputuloksen oli arvannut oikein 7 henkilöä, joiden kesken veikkauspotti jaettiin. Kotokulmille saavuttiin puolen yön aikaan.

LAHDEN HOTELLIMATKA 14.-15.1.2017

Matka kohti Lahtea alkoi lauantaina aamupäivällä ja taittui leppoisasti (niin kuin aina). Forssassa pysähdyimme ottamaan vähän murua rinnan alle, jotta kaikilla olisi energiaa kannustaa Lukko voittoon! No, pelin tulos kuitenkin OLI MITÄ OLI, mutta se ei reissun menoa haitannut… Lahden yöelämäänkin tuli tutustuttua sankoin joukoin. Osa porukasta suuntasi karaokebaariin ja loput henkailivat aluksi hotellihuoneessa, jonka jälkeen maisema vaihtui yökerhon puolelle.

Aamiaisen jälkeen alkoi kotimatka. Takapenkki pelasi korttia ja kuunteli musiikkia. Etupenkissäkin otettiin rennosti ja juteltiin mukavia. Takaisin Raumalle saavuimme hyvissä ajoin ja jokainen lähti omille tahoilleen valmistautumaan uteeen viikkoon.

Kiitoksia kaikille mukavasta reissusta!

PORIN REISSU 10.12.2016

Lauantai-iltana faniporukkamme lähti Poriin kannustamaan Lukkoa. Kaikkien harmiksi ottelu päättyi tappioon, mutta hieno reissu oli silti. Bussimatkalla vaihdettiin taas kuulumisia ja kuunneltiin jos jonkinmoisia tarinoita.

KUOPION HOTELLIMATKA 29.-30.10.2016

Reissum bääl lähdettiin 8.30 Raumalta, kaikki olivat intoa piukassa. Bussimatka sujui muitta mutkitta ja nauru ol herkäs jo silloin. Reissulla suoritettiin spesiaali pelipaidan arvonta. Onni suosi Juliaa, joka voitti Riikolan pelipaidan. Perillä hotellilla (Cumulus) oltiin hyvissä ajoin, kirjauduttiin hotelliin sisään ja jokainen sai hetken hengähtää ennen illan matsia. Hallissa oli hyvä tunnelma. Lukkokin pelasi ensimmäiset kaksi erää hyvin, mutta sen jälkeen tilanne kääntyi päälaelleen. Ottelu päättyi valitettavasti KalPan 4-2 voittoon. Pelin päätyttyä halukkaat pääsivät hotellin saunaan ja muut menivät suoraan syömään. Illemmalla lähdimme purkamaan tappion aiheuttamia paineita Kuopion yöelämään.

Kellojen siirtämisen ansiosta jokainen sai nukkua ”tunnin pidempään”. Kuitenkin aamupalapöydässä itse kukin oli väsynyt. Olimme jo Kuopioon saapuessa sopineet, että kotimatka alkaisi klo 10.00 ja kiitos säntillisen porukan, matka alkoi sovittuun aikaan. Väsymyksen ansiosta nauru raikas ja läppä lens koko bussimatkan ajan. Peliveikkauksen rahapotti jakautui kahteen osoitteeseen, toinen tiesi ensimmäisen maalintekijän ja toinen pelin lopputuloksen. Takapenkki pelasi korttia ja etupenkin vamppiaivot (Eorjoe Flika) kikattelivat lähes joka asialle. Takaisin Raumalle saavuimme neljän aikaan.

Kiitos kaikille mukana olleille!